keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Yleisöluento pukeutumisen historiasta renessanssista 2000-luvulle

Säädyllitä ja säädytöntä - Pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle


Miten ja miksi muoti on muuttunut? Kuinka pukeutumista on kontrolloitu? Miten tutkia pukeutumista ja sen historiaa? Väitöstutkija Anna Niiranen ja dosentti Arja Turunen ovat toimittaneet Suomen ensimmäisen kattavasti pitkällä aikavälillä eri yhteiskunnallisista näkökulmista pukeutumisen historiaan pureutuvan artikkelikokoelman. Teos osoittaa, että pukeutumisessa on aina ollut kysymys laajemmista ilmiöistä kuin pelkästä muodista. Esimerkiksi sosiaalinen asema, ikä, sukupuoli sekä laajempi poliittinen tilanne ovat vaikuttaneet pukeutumiseen. Toimittajien lisäksi artikkeleistaan ovat puhumassa FT Merja Uotila ja dosentti Susanna Niiranen. Pukeutumishistorian päälinjojen lisäksi luennon tarkempia teemoja ovat muun muassa synnytys- ja raskauspukeutuminen, talonpoikien pukeutuminen ja kuluttaminen 1800-luvulla, Katariina Jagellonican dynastinen pukeutuminen sekä naisten housujen käytön yleistyminen 1900-luvulla.

Yleisöluento järjestetään maanantaina 18.11.2019, kello 18.00-20.00
Historica-rakennus, sali H306 (3. kerros), Seminaarinmäki, Jyväskylän yliopisto

KAIKKI KIIINNOSTUNEET OVAT LÄMPIMÄSTI TERVETULLEITA!

Ilmainen yleisöluento on osa Jyväskylän Historiallisen Yhdistyksen kaikille kuulijoille avoimia uutuuskirjaluentoja, joissa tutkijat esittelevät teoksiaan. Luennolla on aikaa kysymyksille ja keskustelulle, asiantuntijat vastaavat. Tilaisuudessa jaetaan kuponkeja, jolla kirjan voi tilata itselleen edulliseen hintaan.

Lisätietoja: Petteri Impola, JHY:n puheenjohtaja, petteri.s.impola[at]jyu.fi

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Koivisto-viikon teemana historia keskiviikkona 28.8.2019

Äänekoskella Koiviston Kyläyhdistys ja Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys järjestevät Koivisto-viikon 26.8.-1.9.2019. Paikalliset asukkaat ovat ideoineet uutta kesätapahtumaa, jossa kiinnitetään huomiota nykyään elinvoimaisen seudun keskeiseen merkitykseen muun muassa Keski-Suomen historiassa. Esimerkiksi Suomen ensimmäinen postikonttori perustettiin Sisä-Suomen solmukohtaan vuonna 1786.

Koivisto-viikon eri päivinä keskitytään erilaisiin teemoihin, mutta erityisesti keskiviikko 28.8.2019 on omistettu alueen historialle. Jyväskylän Historiallinen yhdistys on mukana järjestämässä kaikille kiinnostuneille avointa työpajaa Koiviston merkityksestä Sisä-Suomen keskuspaikkana 1700-1800-luvulla. Työpajassa käydään asiantuntijoiden ohjaamana lävitse aihepiiriä koskevia aineistoja ja kootaan tietoja yhteen.

Seuratalolla

(Koivistonkyläntie 101, 44250 Äänekoivisto)
klo 11.30 Sisä-Suomen ensimmäisen postikonttorin historiasta
  • Muhluniemen postikonttori näyttely- yläkerta Timo Enäkoski
HUOM TARKENTUNUT AIKATAULU klo 12.00–17.00 Työpajoja, Koiviston merkitys Sisä-Suomen keskuspaikkana 1700-1800 luvulla. Johdantoja myös nykypäivään. Aiheina muun muassa postilaitos, liikenneyhteydet ja virkamiehistö.
  • Jyväskylä historiallinen yhdistys ja Äänekosken vanha kotiseutuyhdistys
klo 18.00 Yleisöluento Koiviston kylän historia ja merkitys keskiajalta alkaen
  • Marko Lamberg, professori, Tampereen yliopisto pohjoismaiden historian dosentti

Lisätietoja Koivisto-viikon keskiviikon ohjelmasta: https://sites.google.com/site/koivistonkylayhdistys/koivistoviikko/koivistoviikkoke28-8

Koivisto-viikon koko ohjelma teemoittain ja yhteystiedot: https://sites.google.com/site/koivistonkylayhdistys/koivistoviikko

Kaikki kiinnostuneet ovat vapaasti tervetulleita osallistumaan historiatilaisuuksiin sekä laajemmin Koivisto-viikolle!

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Vapaita aatteita - Minna ja Ferdinand Canth Jyväskylässä -luentosarja

Minna Canthin syntymästä tulee kuluneeksi 175 vuotta, minkä kunniaksi Jyväskylän tiedemuseossa avautuu näyttely Vapaita aatteita – Minna ja Ferdinand Canth Jyväskylässä. Näyttely käsittelee aikaa, jolloin Minna Canth vietti lähes kaksikymmentä vuotta Jyväskylässä. Näyttely on avoinna 20.3.–31.8.2019 Jyväskylän tiedemuseon näyttelykeskuksessa Soihdussa, S-rakennus Seminaarinmäellä, avoinna ke-pe 12–17, la 12–16.

Lisätietoja näyttelystä:

Näyttelyn yhteydessä järjestetään samanniminen luentosarja, jossa käsitellään Minna Canthin aikaa muun muassa Jyväskylän ja Keski-Suomen historiallisessa kontekstissa. Luentosarjan ovat järjestäneet yhteistyössä Jyväskylän yliopiston tiedemuseo, Jyväskylän Historiallinen yhdistys ja Soroptimist International Jyvässeutu. Voit siis vierailla samalla kertaa ilmaiseksi sekä näyttelyssä että asiantuntija luennoilla. Kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita!


Paikka: Jyväskylän yliopisto, S-rakennus, Sali S212 (vanha juhlasali)

Seminaarinmäki (Seminaarinkatu 15)

25.3. klo 18.00
Ilkka Nummela, taloushistorian professori emeritus
Rätei ja lumpui: Minna Canth, Aline Grönberg ja Armi Ratia


8.4. klo 16.30
Minna Maijala, tietokirjailija ja kirjallisuushistorioitsija
Herkkä ja vahva Minna Canth. Naisen kertomus HUOM. Peruttu luento järjestetään 27.5. kello 16:30. Pahoittelemme viime hetken peruuntimista!


29.4. klo 16.30
Anja Lappi, kulttuurin tuottamiseen erikoistunut yrityksen Anya Productions luova johtaja:
Kenelle kuuluu Kanttilan kunnostus? - näkökulmia kulttuuriyrittäjyydestä, taidehallinnosta,
vaikuttamisesta ja päätöksistä, case Minna Canthin talo Kanttila


6.5. klo 18.00
Jussi Jäppinen, tietokirjailija
Minna Canthin Jyväskylä


27.5. klo 16.30 [HUOM. huhtikuussa peruuntuneen luennon uusi aika!]
Minna Maijala, tietokirjailija ja kirjallisuushistorioitsija
Herkkä ja vahva Minna Canth. Naisen kertomus 
Lisätietoja: Petteri Impola, JHY:n pj. petteri.s.impola(at)jyu.fi

maanantai 28. tammikuuta 2019

Studia generalia: Kuuma sukupuoli


"Lopetetaan turha lässytys feminismistä ja tasa-arvosta" (MTV-UUTISET 26.11.2018).

Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat päivänpolttavia aiheita julkisessa keskustelussa ja netin keskustelupalstoilla. Ne ovat myös asioita, joista useimmilla on kokemus ja mielipide. Mihin sukupuolentutkimusta siis tarvitaan? Ja ylipäätään: ”pitääkö sitä sukupuolta joka paikaan tunkea?” Tällä luentosarjalla sukupuolta ei oteta annettuna, vaan tarkastellaan kriittisesti sukupuolentutkimuksen välinein sitä, miten sukupuolet saavat merkityksensä nyky-yhteiskunnassa ja kulttuurissa sekä menneisyydessä. Luentosarjan järjestää Jyväskylän yliopiston sukupuolentutkijoiden verkosto Kantti sekä Jyväskylän Historiallinen yhdistys.

JHY on mukana järjestämässä luentosarjaa, koska 1900-luvun jälkipuoliskolla sukupuolihistoria nousi historiantutkimuksen valtavirtaan. Nykyään oikeastaan mitään historian osa-aluetta ei voida tutkia tai ymmärtää syvällisesti, ellei sukupuolikysymyksiä huomioida ainakin jossain määrin. Menneisyydessä kuten nykyisinkin sukupuoli on aina ollut osa valtarakenteita mutta toisaalta myös esimerkiksi arkipäiväistä työnjakoa – miksi? Luentosarjan puhujina on aihepiirin huippututkijoita niin Jyväskylän yliopistosta kuin muualtakin. Osa heistä on mediasta tuttuja, ja luentosarja onkin hyvä tilaisuus päästä kysymään heiltä tarkentavia kysymyksiä paikan päällä. Luentosarja koostuu eri tieteenaloista, mutta JHY on ollut järjestämässä erityisesti kolmea viimeistä luentokertaa, jotka ovat täysin historia-aiheisia.

Aika: Torstaisin klo 16.15 - 17.45

Paikka: Jyväskylän yliopiston päärakennuksen (C) luentosali C4 (toinen kerros)

Luentosarja on maksuton ja avoin kaikille aiheista kiinnostuneille kuulijoille!

17.1. Harjunen Hannele: Terveyden sukupuoli ja luokka
24.1. Sari Sulkunen ja Merja Kauppinen: Sukupuoli ja tekstitaidot – paljon (huoli)puhetta pojista
31.1. Kaisa Ahvenjärvi: Naisrepresentaatioista saamelaisessa nykytaiteessa ja –kirjallisuudessa
7.2. Riikka Homanen: Hedelmöityshoidot, rodullistaminen ja hetero(parisuhde)normatiivisuus
14.2. Huonot feministit -kollektiivi (Elmgren, Lahti, Mankki, Mustosmäki & Sihto): Seksuaalisuuden, vallan ja affektien nykykuvi(telmi)a
21.2. Touko Vaahtera: Transihmisten kehot kulttuurissa ja tuhon politiikka: genealoginen näkökulma
28.2. Minna Nikunen & Suvi Kouri: Selviytymisen strategiat työelämässsä: Nuoret naiset ja miehet työelämän kynnyksellä ja upseerinaisten sopeutuminen sotilasyhteisöön
7.3. Karoliina Puranen & Lauri Julkunen: Ongelmapoikia ja poikaongelmia 1900-luvun alun Suomessa
14.3. Kirsi Vainio-Korhonen (professori, Turun yliopisto): Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa, seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa (ko. kirjaa myytävä edullisesti luennolla!)
21.3. Sofia Kotilainen: Uudistettu nimilainsäädäntömme ja nimenvalinnan normien sukupuolittunut historia


Luentosarjan Facebook-sivut:
https://www.facebook.com/events/1954805581489816/
Luentosarjan tiedote:
https://www.jyu.fi/hytk/fi/tutkimus/tutkimusverkostot/kantti/sukupuolentutkimuksen-studia-generalia-kuuma-sukupuoli-alkaen-17-1.2019

Yhteydenotot: petteri.s.impola(at)jyu.fi