Nyt se Ikkala tulloo! Eläinlääkäri Veikko Ikkalan vuodet Saarijärvellä.
FT. Anita Saarelaisen kirja kertoo värikkäästä persoonasta, Veikko Ikkalasta, joka oli kunnioitettu, taitava ja pidetty keskisuomalainen eläinlääkäri. Kirja Ikkalasta, on samalla kuvaus eläinlääkärin työn kehityksestä yhteiskunnan modernisoituessa. Oman hoitotyönsä ohessa Ikkala opetti eläinten omistajia itse hoitamaan eläimiä ja karjaansa erilaisissa vaivoissa. Ikkala oli myös edelläkävijä kalanviljelyn kehittämisessä. Lisäksi hän jopa kokeili porojen laiduntamista ja perusti Saarijärvelle Suomen eteläisimmän porotarhan. Hänelle luonto oli tärkeä ja hän halusi jo aikanaan monin tavoin edistää luonnonmukaista viljelyä ja terveitä elämäntapoja, joista on viime vuosina tullut muoti-ilmiöitä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kaiken kaikkiaan Ikkala on laajalti tunnettu ja muistettu persoona, osa Keski-Suomen historiaa.
Luento järjestetään keskiviikkona 11.4.2018, kello 18.00–20.00.
Historica-rakennus, Sali H306, (3. kerros, hissi) Seminaarinmäki, Jyväskylän yliopisto.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!
Yleisöluento on osa Jyväskylän Historiallisen Yhdistyksen kaikille kuulijoille avointa kevään 2018 yleisöluentosarjaa, jossa historiantutkijat esittelevät tuoreita ja monista näkökulmista mielenkiintoisia uutuuskirjojaan. Tilaisuuksissa on varattu aikaa kysymyksille ja keskustelulle. Osa luennoitsijoista tuo kirjojaan myytäväksi, joten kannattaa varata varalta rahaa mukaan.
Lisätietoja: Petteri Impola, JHY:n pj., petteri.s.impola@jyu.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti