keskiviikko 22. elokuuta 2018

Tivoli Sariolan historiasta yleisöluento

Huvin huipulla 130 vuotta: Tivoli Sariola 1888–2018



Päivi Pajula, Matti Rautiainen ja Mikko Hiljanen ovat kirjoittaneet viihdyttävän historiikin kaikille suomalaisille tutusta Tivoli Sariolasta. Suomalainen tivolikulttuuri sai alkunsa vuonna 1888 J.A.W Grönroosin ideasta, jonka jälkeen Sariola-suku on jatkanut vaiherikasta tivolitoimintaa viiden sukupolven ajan. Tivoli on tuttu viihdyttäjä, mutta samalla tivolin historia kietoutuu osaksi yhteiskunnan suuria murroksia, aina elokuvien saapumisesta Suomeen, sota-ajan rintamativoliin kuin viime vuosien kilpailuun muiden yhä monipuolistuvien viihdemuotojen kanssa. Tivoli on tarjonnut yleisön ihastukseksi näyttäviä eläimiä, taiteilijoita, vauhdikkaita laitteita, mutta vähintään yhtä vaiherikas ja tunteikas on tarina itse tivoliyrityksen pyörittämisestä suku-Sariolan toimesta. Historiikissa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla viihdetoiminnan muutokset ja yrittämisen ilo osaksi itsenäisen Suomen eri vaiheita.

Luento järjestetään keskiviikko 5.9.2018, kello 18.00–20.00
Historica-rakennus, Sali H306, (3. kerros) Seminaarinmäki, Jyväskylän yliopisto
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita!

Yleisöluento on osa Jyväskylän Historiallisen Yhdistyksen kaikille kuulijoille avointa vuoden 2018 yleisöluentosarjaa, jossa historiantutkijat esittelevät tuoreita ja mielenkiintoisia uutuuskirjojaan. Tilaisuuksissa on varattu aikaa kysymyksille ja keskustelulle.

Lisätietoja: Petteri Impola, JHY:n pj., petteri.s.impola@jyu.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti